Eilen oli jännittävä päivä

Maarit HeinonenHei, me rakennetaan!

25.8.2020

Pääsimme ensimmäistä kertaa tutustumaan harjakorkeuteen nousseen majoitusrakennuksen sisätiloihin. Toimitusjohtaja Jukka Naskali esitteli tähän mennessä tehtyä. 

Rakennus näyttää ulkopäin valmiilta. Monien arviointien mukaan rakennuksen design on onnistunut erinomaisesti. Näyttää siltä kuin uusi rakennus olisi aina ollut nykyisellä paikallansa.

Rakennus on sisältä karu. Lattia on paljasta betonia. Katossa näkyvät koolauspuut. Niiden päällä on tiivis höyrynsulku, jonka läpi näkyy puhallusvilla. Betonilattiasta työntyy esiin putken päitä.

Hiljainen hurina tulee kosteudenpoistajasta. Työmaa on ollut joitain viikkoja hiljainen. Betonin annetaan kuivua rauhassa ennen sisätöiden aloittamista. Kuivuuden varmistavat betoniin upotetut anturit.

Jukka esittelee mahdollisia pintamateriaaleja. On valikoima erivärisiä vinyylilautoja ja kivilaattoja. Aavistan, että valinnasta tulee vaikea. Sisustamista varten olemme nimenneet työryhmän.

Poistumme rakennuksesta tyytyväisin mielin. Tähän asti kaikki on sujunut suunnitellusti ja aikataulussa. Arvio on, että pian ensi vuoden alussa rakennus palvelee opiston toimintaa.

Kiitos Jumalalle johdatuksesta! Kiitos sinulle, joka olet taloudellisesti tai rukouksin osallistunut suureen hankkeeseemme. 

Voit edelleen tukea hankettamme osoitteessa https://www.taivaallinenlahja.fi/karkun-evankelinen-opisto

Matti Rusama

vararehtori