Heinäkuun loppupuolella Karkun evankelisella opistolla on jo vuodesta 1995 soinut tavallistakin enemmän musiikkia. Pihassa liikkuu jännittävän muotoisia soitinkoteloita kanniskelevia lapsia ja salista kajahtaa milloin orkesterin, milloin kuoron harjoittelua.
Kyseessä on lasten ja nuorten Soli Deo Gloria -musiikkileiri, jolle kokoonnutaan viikoksi soittamaan, laulamaan ja viettämään aikaa yhdessä. Päivisin käydään soittotunneilla, musisoidaan yhdessä soitinkohtaisissa ryhmissä ja vielä koko leiri suuressa orkesterissa ja kuorossa. Ulkona pelaillaan isosten johdolla ja kauniilla ilmalla päästään uimaankin. Opettajat ovat soitonopettajina ja orkesterimuusikkoina työskenteleviä musiikin ammattilaisia. Opetusta tarjotaan lähes kaikissa orkesterisoittimissa sekä pianossa ja kanteleessa.
Aamuisin ja iltaisin kokoonnutaan yhdessä hartauteen kuulemaan Raamatun kertomuksia, laulamaan ja rukoilemaan.
Mitä leiriläiset itse tuumivat viikosta? 9-vuotiaat Johannes ja Elsi, 8-vuotias Olavi ja 12-vuotias Antti kertoilivat leirikokemuksestaan ja soittoharrastuksestaan viime kesänä seuraavia:
1. Mikä on soittimesi?
2. Millaisesta musiikista pidät?
3. Millaista leirillä on ollut?
Johannes:
1. Sello ja trumpetti
2. Sellolla on ollut kiva soittaa esimerkiksi Galwayn pillipiiparia ja erilaisia nopeita kappaleita ja trumpetilla Titanicin teemasävelmää. Soli Deo Gloriassa olen tykännyt sello-orkesterin kappaleista ja Evankeliumista, jota olemme laulaneet yhdessä. Yksi suosikeistani on Riemumessun laulu, jossa lauletaan ”Missä onneni ois, jos oisit luotani pois”. Lempimusiikkiini kuuluvat myös pop-kappaleet.
3. Leirillä on ollut kivaa. Soittamisen lisäksi täällä on kavereita ja hyviä jälkiruokia. Erityisesti mieleeni jää tältä leiriltä tenniksen peluu ja seikkailu, kun jäimme tenniskentälle jumiin. Ihan hyvin meille lopulta kävi, kun isonen tuli auttamaan meitä.
Elsi:
1. Viulu
2. Tykkään soittaa konsertinoja ja kuunnella Disneyn elokuvamusiikkia.
3. Leirillä on tosi kivaa. Tykkäsin käydä soittotunneilla ja soittaa orkesterissa, koska yhdessä soittaminen on kivaa.
Olavi:
1. Kornetti
2. Iloisia, nopeita ja hitaita. Tykkään pelimusiikista.
3. Tosi kivaa! Hengailemisesta päärakennuksessa ja omalla kämpällä. Isosten esitykset on sairaan hassuja!
Antti:
1. Kontrabasso
2. Tykkään soittaa rentoja ja nopeita kappaleita.
3. Mielestäni leirillä on ollut kivaa. Olen pitänyt yhteissoitosta, koska siinä saa soittaa muiden kanssa, eikä tarvi turhaan jännittää.
Soli Deo Gloria järjestetään Karkun evankelisella opistolla 24.-30.7.2023.