Hyvää uutta vuotta!

Opistolla vuosi 2016 vaihtui vuoteen 2017 yömessussa. Vuodenvaihteenpäiville kokoontuneet 160 nuorta ja me messuun autoilla kauempaakin saapunut vanhempi väki jonotimme yhdessä Herran pöytään, nuoret ja vanhat, elämänsä kunnossa olevat terveet ja jo monien sairauksien runtelemat, iloinemme ja murheinemme, saimme tulla nauttimaan kuolemattomuuden lääkettä, evääksemme ja voimaksemme uuden vuoden alkaessa.

Kellon viisarit taisivat olla hiukan yli puolen yön, kun liturgina toiminut Johannes Häkämies lauloi riemumessun tutun siunauslaulun, johon koko seurakuntana saimme yhtyä: Sillä siunauksella minkä Hältä sain, sen sulle tahdon jättää minä vain. Se riemumme on meille päivittäin, se kantaa myöskin tästä eteenpäin.

Siunauksen varassa, Jumalan siunauksen varassa on hyvä käydä uuteen vuoteen.
Alkanut vuosi 2017 on Suomen 100-vuotisjuhlavuosi. Opistollamme se on samalla valmistautumista omaan 100-vuotisjuhlavuoteemme 2018. Suunnitteilla on monenlaisia tapahtumia ja monenlaista toimintaa, jonka avulla haluamme tavoittaa mahdollisimman paljon opiston ystäviä, vanhoja ja uusia ja kutsua heitä opistolle kiittämään Jumalan hyvyydestä. Aloitamme jo tänä vuonna myös juhlakeräyksen uuden asuntolarakennuksen rakentamisen hyväksi. Toivomme saavamme sen pystyyn vuoden 2018 loppuun mennessä.

Pysyhän kuulolla, seuraa nettisivujamme, tule käymään opistolla, osallistu vaikka johonkin sellaiseen viikonloppukurssiin, jolle et ole koskaan ennen osallistunut. Ennen kaikkea: muista opistoa rukouksin! Muista sitä työtä, jota jo lähes sadan vuoden ajan on saatu opistolla tehdä, muista nykyisiä opiskelijoitamme ja meitä nyt työvuorossa olevia. Kiitos! Siunattua vuotta 2017 Sinulle!

CategoryBlogi
YHTEYSTIEDOT

Mainiementie 50, 38100 Sastamala

Vaihde: (03) 5134 151 (arkisin klo 9.00-15.30)

Katso henkilökunnan yhteystiedot täältä.

Sähköposti: toimisto@keokarkku.fi

Päivystysnumero: 0400 951 441 (kurssien aikana, ei ilmoittautumisia), 044 770 0398 (ilta- ja yöpäivystys ma-to)

Tilinumero: Karkun Osuuspankki FI24 5113 0720 0005 23

REKISTERI- JA TIETOSUOJASELOSTE

Top
Seuraa meitä: