”Olen opiskellut kaksi ja puoli vuotta tässä ihanassa koulussa, ja nyt on aika sanoa hyvästit tälle yhteisölle. Nämä värikkäät vuodet ovat olleet ehkä elämäni parhaat vuodet. Olen saanut täältä paljon hyviä muistoja, todella mahtavia ystäviä ja olen tavannut loistavia ja yhteistyökykyisiä opettajia”
Opiston pitkät linjat päättyivät koskettavaan kevätjuhlaan. Maahanmuuttajaopiskelijamme puhe sujuvalla suomen kielellä oli paras mahdollinen kiitos ja tunnustus lukuvuoden lopussa. Opiston toiminnassa kesäkausi tarkoittaa kesäkurssien ja rippikoulujen alkamista.
Kaikki koronarajoitukset ovat poistuneet. Odotamme mielenkiinnolla, palautuuko kurssiosallistujien määrä pandemiaa edeltävälle tasolle. Opiston kesäkurssivalikoima on laaja. Neljän rippikoululeirin lisäksi on musiikkileirejä, harrastusleirejä, taideleirejä, avioliittoleirejä ja paljon muuta.
Viime vuoden tapaan opistolle tulee kesävieraaksi lampaita. Aitaus saatiin eilen talkoovoimin rakennettua metsänreunaan. Eläinten hoitava vaikutus on tuonut jo jatkoajatuksia. Useampikin henkilö on ehdottanut kanojen hankkimista. Ehkäpä opistolla on tulevaisuudessa laajempikin kotieläinpiha.
Käy katsomassa kurssitarjontaa kotisivuillamme www.keokarkku.fi ja tule viettämään elämäsi kesä. Vapaan sivistyksen kurssit ovat opiston talouden tärkeä kivijalka. Osallistumalla autat meitä jatkamaan työtä. Vuosittain tuhannet kurssilaiset saavat nauttia opiston herkkuruoista, raamattuopetuksesta ja hoitavasta yhteisöllisyydestä.
Pandemia-aika opetti meidät tuottamaan verkkokursseja. Kasvokkain kohtaamista verkkokurssit eivät kuitenkaan koskaan korvaa.
Hyvää ja siunattua kesää Sinulle!
Matti Rusama
rehtori
P.S. Näemmehän Evankeliumijuhlilla 1-3.7.!