Apostoli Paavalin jalanjäljissä – Kreikan kiertomatka
Lähde mukaan matkalle, joka vie sinut kristinuskon juurille apostoli Paavalin reittejä seuraten. Matkanjohtajana toimii pastori Matti Rusama, ja vastuullisena järjestäjänä on Toiviomatkat.
Lähde mukaan matkalle, joka vie sinut kristinuskon juurille apostoli Paavalin reittejä seuraten. Matkanjohtajana toimii pastori Matti Rusama, ja vastuullisena järjestäjänä on Toiviomatkat.
Tervetuloa iloitsemaan, lepäämään ja virkistäytymään Jumalan Sanan ääreen. Osallistu runsaaseen ja monipuoliseen ohjelmaan. Nauti seisovasta pöydästä monta kertaa päivässä. Rentoudu iltaisin saunassa, paljussa tai järvessä. Tule rohkeasti mukaan!
Millenium on tarkoitettu tänä vuonna 18 vuotta täyttäneille ja täyttäville sekä sitä vanhemmille nuorille ja nuorille aikuisille.
Ruuhkavuosien, kiireiden, velvoitteiden sekä täyden kalenterin keskellä unelma saunasta ja miesluolasta samanhenkisten kavereiden kanssa tuntuu kangastukselta erämään keskellä. Karkun evankelisella opistolla vietetään Miesten vuoroa, jolloin on aikaa tehdä ja puhua miesten kesken.
Tule mukaan keväisiin talkoopuuhailuihin Rautaveden maisemiin. Iltaisin sauna lämpiää.
Käsityökurssin sisältö on sekä ohjattua, että vapaampaa käsityön tekemistä. Aihealueet liittyvät lankatyötekniikoihin, joita on helppo kuljettaa mukana. Kurssin tarjonnassa on yksittäisiä tekniikkaohjauksia (neulonta, jämälankaideat, koristekirjonta, ompelu kankaanpainanta) ja tilaa isompien neuletöiden, omien ja kurssilla aloitettavien tekemiseen.
Kurssi on avoin kaikille kuorolaulusta kiinnostuneille. Jaetaan kokemuksia ja kertaillaan laulamisen perusasioita, hengittämistä ja rentoutumista. Perehdymme myös jumalanpalvelusmusiikkiin.
Harrastajille tarkoitettu kurssi, jossa on mahdollisuus opiskella öljyväri- ja akvarellimaalausta. Kurssi sopii hyvin myös aloittelijoille.
Raamattu läpi vuodessa -lähiopetus liittyy Raamattu läpi vuodessa -kurssiin. Lähiopetuskurssi on kaikille avoin, vaikka ei olisi mukana etäopetuksessa.
Tule mukaan keväisiin talkoopuuhailuihin Rautaveden maisemiin. Iltaisin sauna lämpiää.
Oletko jo pidemmän aikaa haaveillut yön yli retkestä tai ensimmäiselle vaellukselle lähdöstä? Miettinyt, minkälaisia varusteita niille tarvitaan? Mitä kaikkea pitäisi osata ottaa huomioon luonnossa mukavasti selviytyäkseen? Miltä tuntuu kulkea rinkka selässä mukanaan kaikki tarvittava ja nukkua yöt ulkosalla? Uskaltaisko sitä? Ei ehkä kuitenkaan yksin…
Valtakunnallinen Evankeliumijuhla järjestetään 26.–28.6.2026 Karkun evankelisen opiston alueella Sastamalassa kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Evankeliumijuhla on koko perheen hengellinen kesäjuhla, jonne on vapaa pääsy. Juhlassa on omaa ohjelmaa lapsille ja varhaisnuorille ja nuorille. Juhlaa vietetään teemalla Turva Jumalassa. Juhlaohjelmaa lähetetään myös verkkolähetyksenä ja radiossa. Evankeliumijuhlakurssin majoitusvaraukset 1.4.2026 alkaen tältä nettisivulta.
Avioliittoleiri, joka tähtää myönteiseen muutoksen synnyttämiseen arjen parisuhteessa luentojen, pariharjoitusten ja ryhmätapaamisten avulla. Lapsille omaa ohjelmaa.
Harrastajille tarkoitettu kurssi, jossa on mahdollisuus opiskella akvarelliväri maalausta. Kurssi sopii hyvin myös aloittelijoille.
Miniraamattukurssi tarjoaa mahdollisuuden syventyä Raamattuun kesän lopulla kaikessa rauhassa hienon luonnon keskellä. Kurssi on tarkoitettu kaikenikäisille, myös nuorille ja lapsiperheille.
Raamattu- ja lähetysteologiset päivät on tarkoitettu jokaiselle kristillisen uskon kysymyksistä kiinnostuneelle, niin ammattilaiselle kuin riviseurakuntalaiselle.
Järjestyksenvalvojakurssi antaa valmiudet toimia järjestyksenvalvojana.
Rakkauden puutarha -avioliittoleiri on erilaisissa elämäntilanteissa oleville aviopareille hieno mahdollisuus tutustua puolisoon ja itseensä.
Tahtoisitko kerätä sieniä, mutta et osaa päästä alkuun? Tämä kurssi on sinua varten!
Starttipäivät on opiskelijoille ja nuorille aikuisille tarkoitettu viikonloppu, jonne tulee ihmisiä joka puolelta Suomea.
Raamattu läpi vuodessa -lähiopetus liittyy Raamattu läpi vuodessa -kurssiin, joka alkaa tästä viikonlopusta. Lähiopetuskurssi on kaikille avoin, vaikka ei olisi mukana etäopetuksessa.
Raamattu läpi vuodessa etäopetus alkaa jälleen. Koulutus sisältää kerran viikossa opetushetken Youtube-alustalla sekä lähiopetukset Karkun evankelisella opistolla. Lisäksi Israelin kiertomatka keväällä 2027.
Järjestyksenvalvojakurssi antaa valmiudet toimia järjestyksenvalvojana.
Koulutus on tarkoitettu järjestyksenvalvojille, jotka ovat hakemassa uutta järjestyksenvalvojahyväksyntää poliisilta.
Meistä kiinni -nuorten parien viikonloppu on suunnattu alle 30-vuotiaille nuorille aviopareille ja naimisiin aikoville.
Aloitamme israelilaisten tanssien opetuksen alkeista, käymme aluksi läpi perusaskeleita ja helppoja tansseja. Aiempaa tanssikokemusta ei tarvita.
Harrastajille tarkoitettu kurssi, jossa on mahdollisuus opiskella öljyvärimaalausta. Kurssi sopii hyvin myös aloittelijoille.
Tervetuloa sielunhoitopäiville Karkkuun levähtämään ja rakentumaan Jumalan sanasta ja uskovien yhteydestä.
Kurssi on tarkoitettu kaikille aiheesta kiinnostuneille ja aiempaa kokemusta aiheesta ei tarvita. Jokainen tekee kurssilla harjoituksia omista lähtökohdistaan käsin.
Hiljaisuuden retriitissä sinulla on mahdollisuus asettua viipyilemään ja keskustelemaan itsesi kanssa. Saat retriitin ohjelmassa rukouksen, Jumalan Sanan, rukousmaalauksen kautta maadoittaa itsesi tähän päivään ja aikaan.