Aikuisten perusopetus karkun evankelisessa opistossa
Opiskelu on joustavaa, monimuotoista ja yhteisöllistä. Tukea ja ohjausta on tarjolla myös tuntien jälkeen.

"Karkku on minulle tärkeä paikka. Se on minulle kuin toinen koti. Opettajat ovat hyviä, ystävällisiä ja auttavaisia. Tämä koulu on paras, jos haluat oppia suomen kielen nopeasti. Sain myös tosi hyvin kavereita."
- Daniel
Pääsyvaatimukset
Aikuisten perusopetus on tarkoitettu oppivelvollisuusiän ylittäneille eli vähintään 17 vuotta täyttäneille opiskelijoille, jotka eivät ole suorittaneet perusopetuksen oppimäärää.
Kohderyhmänä ovat sekä kielenoppijat että suomenkieliset nuoret ja aikuiset, joiden tavoitteena on saada perusopetuksen päättötodistus.
Kustannukset
Koulutus on opiskelijalle maksuton.
Myös asuminen opiskelija-asuntolassa ja ruokaileminen on maksutonta kouluviikkojen ajan maanantaista perjantaihin.
Aikuisten perusopetus
Karkussa voit opiskella tällä hetkellä aikuisten perusopetuksen alkuvaiheen ja päättövaiheen. Lisäksi olemme perustamassa lukutaitovaiheen ryhmää vuoden 2025 alusta.
Tarvittaessa alkuvaihe sisältää myös lukutaitovaiheen (tai osan siitä), mikäli opiskelijalla ei ole luku- ja kirjoitustaitoa tai taito on puutteellinen. Opetuksen järjestäminen pohjautuu opintojen henkilökohtaistamiseen, jokaiselle laaditaan henkilökohtainen opiskelusuunnitelma. Opiskelijan aiempi osaaminen luetaan hyväksi.
Alkuvaiheen opetus
Alkuvaiheessa tarjottava vähimmäiskurssimäärä on 38 kurssia: suomen kieli ja kirjallisuus, englannin kieli, matematiikka, yhteiskuntatietous ja kulttuurintuntemus, ympäristö- ja luonnontieto, opinto-ohjaus ja työelämätaidot sekä valinnaiset kurssit. Opiskelijan suorittama kurssimäärä määräytyy hänen henkilökohtaisen opiskelusuunnitelmansa mukaan.
Opiskelupaikkoja aikuisten perusopetuksessa: 30
Opetuskieli: suomi
Suunniteltu kesto: 1,5 vuotta
Opetusaika: päiväopetus
Opetustapa: lähiopetus
Opiskelumuoto: ohjattu opiskelu
Tervetuloa tutustumaan!
Ota yhteyttä
linjanjohtaja
Kaisa Pennanen
kaisa.pennanen@keokarkku.fi
puh. 050 338 0562
rehtori
Milka Jääskeläinen
milka.jaaskelainen@keokarkku.fi
puh. 044 767 5212




