
Yhteisöllinen lukio
Karkun evankelisen opiston lukiossa voi suorittaa lukion oppimäärän, saada päättötodistuksen ja kirjoittaa ylioppilaaksi.
Kansanopistolukiossa opiskelu on joustavaa, monimuotoista ja yhteisöllistä. Jokainen opiskelee oman henkilökohtaisen suunnitelmansa, tilanteensa ja tavoitteidensa mukaan. Ryhmät ovat sopivan kokoisia. Tukea ja ohjausta on tarjolla myös tuntien jälkeen.
Pääsyvaatimukset
Pääsyvaatimuksena on peruskoulun oppimäärää vastaavat tiedot ja taidot. Alle 18-vuotias voidaan henkilökohtaisesta syystä (esim. pitkä koulumatka tai halu päästä kristilliseen lukioon) hyväksyä opiskelijaksi aikuislukioon.
Lukioon ei ole keskiarvorajaa vaan kaikki hakijat kutsutaan haastatteluun ja valinta opiskelijaksi tehdään haastattelun perusteella.
Kustannukset
Lukion oppimäärään tähtäävä opiskelu on valtion rahoittamaa. Opiskelu, asuminen ja ruokailu on maksutonta koulupäivien ajan maanantaista perjantaihin.
Uuden oppivelvollisuuslain piirissä olevat opiskelijat saavat oppikirjat ja tietokoneen koulun puolesta lainakäyttöön opiskelunsa ajaksi. Tämä koskee v. 2005 ja sen jälkeen syntyneitä ja niitä, jotka ovat saaneet peruskoulun päättötodistuksen vuonna 2021 tai sen jälkeen.
Muut opiskelijat kustantavat oppimateriaalinsa itse.
Opiskelu kansanopistolukiossa oikeuttaa Kelan opintotukeen.
Opiskelu
Karkun evankelisen opiston lukio noudattaa aikuislukion opetussuunnitelmaa. Aikuislukion oppimäärä on vähintään 88 opintopistettä ja sen voi suorittaa 2–4 vuodessa.
Pakollisten opintojen lisäksi tarjolla on valtakunnallisia syventäviä opintoja sekä koulukohtaisia paikallisia opintoja. Matematiikassa on mahdollisuus suorittaa joko pitkä tai lyhyt oppimäärä. Lisäksi mahdollisuus suorittaa erilaisia itsenäisiä verkko-opintoja.
Osan opiston vapaa-ajanohjelmasta (esim. liikunta, uskonto, kuvataide) voi myös halutessaan liittää osaksi lukio-opintoja.
Aikaisemmin suoritetut lukio-opinnot luetaan soveltuvin osin hyväksi.
Tervetuloa tutustumaan!
Ota yhteyttä
Lukion linjanjohtaja
Elina Heinonen
elina.heinonen@keokarkku.fi
044 767 5016
vt. rehtori
Timo Vehviläinen
timo.vehvilainen@keokarkku.fi
044 742 8219

"Karkun lukiossa kaikki tunsivat toisensa ja apua sai aina tarvittaessa. Koeviikoilla kokeiden jälkeen useasti kavereiden kanssa joko soudeltiin tai pelattiin tennistä."
- Giulia

- Silja
Ajankohtaista
AVOIMET OVET 13.2.2025 klo 18
Mietitkö jatko-opiskelupaikkaa peruskoulun jälkeen?
Tule tutustumaan opistomme tarjoamiin vaihtoehtoihin:
lukioon, opistovuosi oppivelvollisille -koulutukseen ja TUVA-koulutukseen.
Kahvitarjoilu.
Lisätietoa Marika Kutila, marika.kutila@keokarkku.fi ja
Elina Heinonen, elina.heinonen@keokarkku.fi