Ladataan Tapahtumat

« All Tapahtumat

Eräpolku Raamattuun

25.9.2018 - 30.9.2018

Tapahtuma navigointi

Raamatussa Jumala kohtaa ihmisen usein luonnon keskellä: erämaassa, vuorella, luolassa, järvellä – tilanteissa ja paikoissa, joita ihminen ei pysty hallitsemaan ja muokkaamaan. Jeesus opetti opetuslapsiaan luonnon keskellä ja kulki heidän kanssaan eräpoluilla jakaen matkojen vaarat ja väsymyksen. Opetuslapset joutuivat usein astumaan Jeesuksen johdolla myös oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. 

Nykyajan länsimainen ihminen elää valtavassa viriketulvassa, äänekkään ja äänettömän hälinän keskellä. Moni arkinen asia hoituu tekniikan avulla vaivatta. Jumalan sana hautautuu kiireen alle, eikä siitä enää etsitä apua. Hiljainen luonto ja sen tarjoamat fyysiset haasteet luovat väylän, jonka kautta Jumala voi puhua, koskettaa ja näyttää voimansa ja rakkautensa myös nykyajan kiireiselle ihmiselle. 

Eräpolku Raamattuun -kurssilla opimme, miten ohjata nuoria Jeesuksen esimerkin mukaan niin, että he oppivat luottamaan Jeesukseen sekä myös itseensä ja toisiinsa. Jumalan sana avautuu uudella tavalla luonnon keskellä tapahtuvien fyysisten ponnistusten ja havainnollistamisen kautta. Kurssi sisältää opetushetkien lisäksi monipuolista luonnossa liikkumista sekä runsaasti käytännön harjoituksia ja vinkkejä omassa työssä sovellettaviksi.

Aktiviteetteja (sisältyvät kurssin hintaan):

– Köysirataseikkailu

– Fatbike-retki

– Vaellusretki lähiseudulla, mahdollisesti yöpyminen joukkueteltassa

– Pelejä, leikkejä ja erätaitojen opettelua lähiympäristössä

– Saunomista ja uimista

Opetushetket sisältävät mm. seuraavia aiheita:

– Raamatullinen, kokonaisvaltainen nuorisotyö: paimenuus nuorisotyössä

– Raamattuun pohjautuva ”eräteologia”

– Kokemuksellinen Raamatun opettaminen ja oppiminen

– Nuorisokulttuuri ja riskien ottaminen

Opetus tapahtuu pääosin englanniksi. Tulkkaus järjestetään tarvittaessa.

Opettajat ja ohjaajat: Johtaja, pastori Ashley Denton ja johtava eräopas, pastori Joel Vermillion (Wilderness Ministry Institute, USA), eräopas Paula Puoliväli (Karkun ev. opisto), raamattutyön koordinaattori Anu Vuola (RLL ry)

Kurssin hintaan 510 € sisältyy majoitus 2hh omin liinavaattein, ruoka, opetus, retket ja erikoisvälineiden vuokra.

Kurssille otetaan 15 osallistujaa hakemusten perusteella. Hakuaika 31.5.2018 mennessä. Ilmoitus kurssille pääsemisestä ilmoitetaan kirjeitse.

Kurssin järjestää yhteistyössä Wilderness Ministry Institute (wildernessministry.org), Karkun evankelinen opisto (keokarkku.fi) ja Raamatunlukijain Liitto (rll.fi).

Lisätietoja Anu Vuola p. 045 321 5235 tai anu.vuola@rll.fi

Hakemus Eräpolku Raamattuun