Tätä kirjoitettaessa paastonaika on juuri alkanut. Sosiaalisessa mediassa on tuhkakeskiviikon päivityksiä. Otsaan piirretty risti muistuttaa pääsiäiseen valmistautumisesta. Näin sen kuuluu olla. Pääsiäiseen tulee valmistautua. Siksi on paastonaika.
Paastonaikana riisumme elämästämme hyviä asioita, jotta tilaa jäisi parhaimmalle. Paasto herkistää aistejamme. Näemme paremmin, maistamme paremmin. Onko ruisleipä koskaan maistunut yhtä hyvältä kuin silloin, kun paasto on yksinkertaistanut ruokavaliotamme? Sama tapahtuu hengelliselle ihmisellemme. Kuulemme selvemmin Jumalan ääneen maailman monien hälyäänten keskeltä.
Minulla on onnistuneita ja epäonnistuneita paastokokemuksia. Opiskeluaikoina minua puhutteli Jeesuksen sana Vuorisaarnassa: ”Kun te paastoatte”. Jeesus tuntui pitävän paastoa aivan luonnollisena asiana kristityn elämässä. Jeesus paastosi valmistautuessaan tehtäväänsä. Mooses paastosi vuorella.
Aloitin vesipaaston siltä seisomalta. Ensimmäinen päivä oli silkkaa iloa. Olen tekemässä jotain tosi oikein. Toisena päivänä huomasin ajattelevani enimmän osan ajasta syömistä. Kolmantena päivänä pelasin sulkapalloa Ruoholahdessa. Pyörrytti. Kieli tuntui kuivuvan kitalakeen. Kävelin kohti bussiasemaa, kun näin syrjäsilmällä sinistä kajoa. Huomasin seisovani suuren valotaulun edessä. Edessäni oli lempisuklaani Fazerin sinisen mainos. Olin kuin erämaassa saatanan kiusattavana. Mene pois luotani saatana! Meninkin pois – lähellä olevaan ruokakauppaan. Kori täyttyi herkuista.
Nyt vanhempana ja viisaampana olen oppinut, että paastoon on syytä laskeutua rauhallisesti. Elämän hektistä rytmiä on syytä rauhoittaa. Vielä enemmän olen ymmärtänyt jotain Johannes Krysostamoksen pääsisäissaarnasta.
”Siis tulkaa kaikki sisälle Herranne iloon. Niin ensimmäiset kuin toiset, iloitkaa juhlasta. Rikkaat ja köyhät, riemuitkaa toinen toistenne kanssa. Kilvoittelijat ja välinpitämättömät, kunnioittakaa tätä päivää. Te, jotka paastositte, ja te, jotka ette paastonneet, riemuitkaa tänä päivänä.”
Matti Rusama
rehtori