Keräsin syksyisenä viikonloppuna talteen hyviä omenoita ja vein kompostiin muumiotaudin vaivaamia mätiä hedelmiä. Puuhailun lopuksi olin menossa jo sisään, kun huomasin nurmikolla roskan ja poimin sen talteen.
Roska olikin lehtileike, vähän jo kostunut. Avasin sen ja kädessäni oli Nuotta-lehteen noin 30 vuotta sitten kirjoittamani Kuukauden sananlasku -nimisen palstan teksti. Erikoista oli, että olin samaa kirjoitusta muistellut juuri edellisellä viikolla opiston ruokalassa.
Työtoveri kysyi, pelkäänkö metsän keskellä olevassa talossamme yksin ollessani. Vastasin, että pelkäsin joskus, mutta sain vapauttavan oivalluksen jo nuorena lukulomalla kaupungista. Juuri tuo pohdinta oli pihamaalta löytyneessä kirjoituksessani.
”Pelotti. Ihan oikeasti pelotti kohdata yksinäisyys ja pimeä syyskesän ilta. Pelossani luin Raamattua ja rukoilin. Minun oli turvauduttava Jumalaan, että voitin pelon. Hän lohdutti ja antoi turvallisen olon. Seuraavana iltana pelotti uudestaan ja myös sitä seuraavana. Mietiskelin omaa pelkoani ja opin sen kautta jotain uutta. Minun ei tarvitse pelätä missään paikassa vähempää kuin toisessa. Minun ei tarvitse pelätä missään paikassa enempää kuin toisessa. Jumalan turvassa ei tarvitse pelätä missään.”
Huomasin turvautuneeni ihmisen tekemiin konkreettisiin rakenteisiin. Talot ja kadut loivat tunteen turvasta. Jumalan luoma luonto, polut ja pimeät metsät tuntuivat arvaamattomilta. Kuitenkin siellä, missä pelkäsin enemmän, Jumala tuntui olevan lähempänä. Etsin turvaa häneltä niin kuin minun olisi pitänyt tehdä kaikkialla.
Tekstini päättyy: ” Häneenkin turvautuessa voidaan viedä kaikki näkyvä, elämä ja omaisuus, jos hän sallii sen, mutta iankaikkista elämää minulta ei voi viedä kukaan, kun Jumala on puolellani.” Kiitollisena kiireisen viikon kynnyksellä poimin leikkeen kuivumaan maanantaiaamun hartautta varten.
Niin vahvoja emme ole, että pelko loppuisi tässä ajassa. Pelko on synnin tuottamaa todellisuutta. Iloitsen siitä tavallisuudesta, jota voimme tarjota Ukrainasta paenneille opiston arjessa. Uskon, että olemme osana sitä Jumalan työtä, jossa rakkaus voittaa pelon. Muistathan meitä rukouksin!
Marjo Anttoora